Tekstit

Maija

Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Maija oli yksin kotona ja tähyili ulos. Joki kimmelsi ja koski kuohui voimakkaasti. Hän haluaisi mennä uimaan, mutta se oli kiellettyä keväisin. Virta oli liian voimakas, koska vettä oli niin paljon, kylmääkin se oli vielä. Maija hönkäisi ikkunaan ja piirteli kuvioita huuruun ja kuivasi ne sitten pois. Hän siirsi katseensa joen uomaa pitkin mutkaan jonka taa se hävisi. Joku oli viime keväänä joutunut virran vietäväksi, eikä koskaan löytynyt. Hän hönkäisi lasiin vielä kerran, piirteli uudet kuviot ja katsoi niiden hitaasti katoavan. Maija oli tylsistynyt, kaikki muut olivat lähteneet omiin puuhiinsa kuka minnekkin, mutta hänen oli pitänyt jäädä kotiin. Miksi? No kun sinä nyt jäät kotiin. Jonkun on oltava aina kotona. Ja koska Maija oli nuorin, tarpeeksi vanha kuitenkin olemaan yksin kotona, hänen oli jäätävä. Ruoka oli uunissa, pyykit likoamassa ja mitähän kaikkea. “Muista vahtia ruokaa, ettei se pala”, oli äiti huutanut oven raosta lähtiessää...

antaa tulla mitä tullee

Jalkani lipsuvat kivikolla, sattuu ja nipistelee. Pelto alkaa kohta ja se helpottaa kulkuani. Toki minua on siten myös helpompi seurata. Kompastun johonkin pellolle päästyäni, enkä jaksa nousta enää ylös. Jään katselemaan taivasta. Pilvet ovat mustaakin mustempia, voisi kuvitella, että olen maan nielaisema, ellei aavistus punaista hohtaisi hieman läpi kalliolta näyttävän muodostelman takaa.  Salama leikkaa taivaan kahtia ja räsähtää puuhun, ukkonen jyrähtää ja maa allani tärisee hieman. Suljen silmäni ja tunnen kasvoillani kylmiä ja lämpimiä pisaroita.  Pelkään ukkosta ja nyt olen ulkona ukkosen armoilla vailla turvaa.  Joku huusi, ei, ei huutanut, vaan henkäisi. Ääni jollaista en ollut ennen kuullut, kuin maa olisi vetänyt ensi henkosensa, salaman iskettyä se eloon. Tunsin sen jonkun liikahtavan jaloissani, siihen olin kompastunut ja nyt se huomasi jalkani ja hapuili edelleen vatsalleni ja ylöspäin. Olisin halunnut huutaa, mutta en uskaltanut, enkä enää voinutka...

release me

ajatusten virtaa vain, ei sen kummempaa. päästä irti ja anna mennä. release the kraken! pyykkikone hurisee vieressä ja yritän saada kiinni ajatuksista. haluan olla luova ja vapaa, mutta jokin kahlitsee. en osaa päästää irti. release the kraken. ajattelen aina, tai ainakin monesti, että haluan tehdä paljon ja kaikenlaista. en vain tiedä mistä aloittaa. mitä tehdä. uskallanko päästää irti ja kuka se on minussa joka pidättelee? minä itse? kaksoseni? piru olallani? olen kaksi yhdessä. haluan ja en halua. en uskalla. mutta nyt minä seison tässä, pesuhuoneessa, läppäri pyykkitelineen päällä. pyykkikone hurisee ja annan sormieni naputella näppäimillä. opettelen päästämään irti. opettelen antaa sormieni juosta näppäimistöllä ja kirjoittaa mitä minulla on sanottavaa. sillä sanottavaa minulla on. totta ja tarua. sekoitusta menneestä, nykyisestä ja tulevasta. haaveita, taivasteluja. kaukaisia ajatuksia, kummallisia kiemuroita. minun mietteitäni. outoja, eksyneitä. kot...

Tarina alkaa Minnasta

Minna yrittää avata silmiään, mutta luomet tuntuvat kamalan raskailta. sinnikäs piippus ärsyttää korvia ja hän yrittää huitaista herätyskelloa kiinni, muttei löydä sitä. Piippaus jatkuu tasaisena, Minna tuntee kieppuvansa, rintaa painaa ja olo on kummallinen. Hän liikauttaa kättään uudelleen löytääkseen kellon, mutta se liikkuu huonosti. Hiljalleen kipu valtaa hänen kehonsa, ei ole sellaista kohtaa johon ei sattuisi. Minna yrittää huutaa, mutta huuto on vain vinkaisu. Hän huutaa uudelleen. “Minna! Minna! Ei mitään hätää, sää oot sairaalassa. Olit aika pahassa kolarissa.” Jenny nousee tuoliltaan ja silitti Minnan poskea varoen ja hälyttää hoitajan paikalle. Minna yrittää sanoa jotakin, vaan ääntä ei kuulu, hoitaja antaa hieman vettä suuhun ja Minna yrittää uudelleen. “Sattuu.” Hoitaja lisää lääkettä ja lääkäri saapuu myös paikalle. Jenny istuu takaisin tuolilleen ja sulkee silmänsä, kaikki tuo piippaus, lääkärit, sairaalan haju, palauttivat Jennyn mieleen Mikan. Mutta nyt ei olisi a...

Musiikin viemää

Apulannan biisissä Valot pimeyksien reunoilla sanotaan "Älä usko lauluihin, ne tekee susta haaveilijan..."jne. Niin, olen miettinyt, pohtinut ja jos lauluihin ei ole uskomista niin ei myöskään tähän biisiin. Mutta tottakin. Oon ollu viime viikon aivan musiikin vietävänä, vallassa... Tähän maahan, tähän aikaan ja todellisuuteen on hetkittäin vaikeaa tiputtautua.. Radio Nova on vaihtunut loman jälkeen Citylle ja harmittaa kyllä. Akia ja Minnaa on ikävä, mutta Cityllä on vaan niin paljon parempaa musiikkia!! En kestä. Mielikuvitus laukkaa nykyään enemmän musiikin puolella ku kirjoissa tai tarinoissa.. Tarinoita toki siis tulee, mutta ei mitään kirjotettavaa... Korvamatona on mukavasti sekotettuna ZZ Topin Tush, Def Leppardin Pour some sugar on me ja Mötley cruen Kickstart my heart. Mukava sekametelisoppa❣ 70 ja 80-luvun rokki on vieny nyt ihan mennessään, kun viime viikolla listalta löytyi OneRepublic, 5 seconds of summer, Ed Sheeran... Unohtamatta ollenkaan  Seven devils .....

Aiheet

Olenpa välillä miettinyt sitäkin, et mikä on se mun genre. Aihe josta tykkään kirjottaa, jota rakastan. Ja olenkin sen kanssa aika kummallinen. Tykkään lukea rakkaus-seikkailu hömpötyksiä. Mitä ne nyt lienee viralliselta nimeltään. Mutta en ite haluais kirjottaa sellasta, mutta sitä se tuppaa kuitenki monesti olemaan. Toinen on sitten kauhu. En tykkää kattoa kauhua, lukea enkä muutenkaan olla kosketuksissa kauhun ja pelottavien asioiden kanssa, mutta silti, olen joskus eksynyt kauhun pariin. Nuorempana tuli katottua enemänkin, mutta nyt ei, ei, ei. Ja silti, tai siitä syystä, mun pää kehittelee pelottavia juttuja. En ole alkanu niitä kirjottamaan. En uskalla. En uskalla! Omia mielikuvituksen tuotoksia. Niinpä. Ja sellaset tv-sarjat ku C.S.I ja House, ne oli mun lemppareita. Vaan nykyään ei mitään rikoksiin liittyvää ja sairaalasarjatki on jo nounou. Mutta silti, ne on jääny taustalle pyörii ja sieltä sillontällän iltasaduksi tulee jotain, mikä mua pelottaa, omat tarinat. Vaan mikäpä...

ajatus jota ei uskalla itellekkää myöntää

Mulla on taas uus ajatus siitä mitä mää voisin tehä. tuossa aikasemmassa jutussa kirjoitinkin: "Ja se vielä, piilottelen tätä ajatusta, mutta se haluaa pyrkiä esille. koska sivujuonteita on helpompaa keksiä ja telkkari vie mennessään, ni olisko vähä mahtavaa ku pääsis mukaan johonki leffa/tv-sarja hommeleihin!!!!! HULLUA! HULLUA! Mutta miten siistiä se olis ♥ sekopäistä, mutta aika kivaa..." Tuota oon nyt koko illan miettiny. Mitä jos pääsiski jotenki mukaan. Käsikirjottaa, tai hääräilemään taustajoukoissa. Olla mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa? Miksi mää en keksiny tätä sillon teininä? Yläasteen jälkeen ja lähteny opiskelee? Miksi en keksiy? Ku mää lähin ouluun ja opiskelin kokiksi. Eipä käyny tämmönen mielessä ollenkaan. Tokikaan eihän se nyt vieläkään mahotonta ole, mutta ehkä vaikeempaa. Mistä mää alotan ja mitä mää teen? Ja oonko mää menettäny järkeni? NIIN... Näen ne elokuvana. Ja ne on hankala kirjottaa, ja salaa (itseltänikin) olen miettiny, että mää oli...