Tekstit

Taivastelija

-
 Hei. Asiaa avaruudesta ja tähdistä. Aihe on kiinnostellut jonkin aikaa, en oo sitä paljoa lukenu / opiskellu, kuhan vaan olen taivastellut. Ihaillut pimeässä syksyssä ja talvessa tähtitaivasta. Meijän pihalta niitä ihan kivasti näkyy, mökiltä vähän enemmän, mutta lapsuuden mökillä, ihan täystaivas tähtiä ja linnunrata. Viime vuoden puolella eksyin Oulun yliopiston nettisivuille ja sieltä löysin aloittelioille ilmaisen kurssin tähtitieteen saloihin. Olin innoissani! Aivan fiiliksissä ja ilmottauduin siltä istumalta.  Hahaa! Olen kahden lapsen ja koiran pojan äiti, naimisissa JA opisekelen lähihoitajaksi oppisopimuksella. Siihen aattelin sitten ottaa vielä vähän kevyttä harrastetta sivuun. No mitäpä luulette kuinka kävi. Keskenhän se jäi. Kurssi oli aloittelijoille ja mää putosin melko nopeesti kärryiltä, meni yli hilseen ja melko korkeelta. Lukemista oli paljon ja mun lukeminen muutenkin on sellasta luen kolme lausetta, eikä mitään jääny päähän. Myös pikkuinen syyllisyys painoi sitä to
Lähetä kommentti
Lue lisää

Yövuoro

-
Pimeys laskeutuu osaston käytäville ankeana ja kylmänä. Syksy on tullut ja ikkunan rakosesta puhaltaa kylmä viima. Muut nukkuvat lämpimien peittojensa alla, mutta yöhoitaja kietoutuu vain takkiinsa tiukemmin ja yrittää saada siitä lämpöä. Kahvin tuoksu leijuu ilmassa. Kuppi lämmittää hetken aikaa käsiä. Uni painaa silmäluomissa vaan ei saa nukahtaa. Joku yskii, toisaalla joku kuorsaa isosti. Kierrolla äsken hyppäsi sydän kurkkuun, joku puhui unissaan. Vilkas mielikuvitus, kauhuelokuvat ja kirjat. Ne ei sovi yöhoitajalle, ainakaan tälle yksilölle. Pimeässä nurkassa vaanii joku, sehän on vain tuoli. Kuka senkin sinne on työntänyt.  Aamun sarastusta ei ole luvassa vielä moneen tuntiin ja hoitaja hiipii katsomaan mistä tuokin ääni tuli, pyykkikoneesta vain. Omaan sänkyyn oman peiton alle, ajatukset ovat jo siellä lämpöisessä, untenmaille painumassa.  - Pari kertaa oon päässy kokeileen yövuoroa ja onhan siinä sellanen aivan erilainen jännitys. En oo yöeläjä, pelkään pimeetä, tyhjiä käytäviä
Lähetä kommentti
Lue lisää

Miten tää alotetaan, taas?

-
 Moi, mä oon Tiina. Mä alotan, saan jonkun buustin ja sit mä lopetan. Koska: - tyhmä ajatus - ei jaksa - ei viitti - ei oo aikaa Meinasin taas alottaa kirjottamisen, mutta sen sijaan oon polkenu itteeni taas maahan. Oon tehny kaikenlaista muuta. Toki ihan hyödyllistäkin. Oon lukenu ja kuunnellu raha-aiheisia kirjoja ja podcasteja. Oon alkanu säästää ja sijottaa. Hitaaastiiiiii. Mutta oon alottanut.  * Mulla on tässä tarinan alku jota alotin vuonna 2021 junassa. Vihkossa, johon sitä kirjotin, lukee, että jatkuu parin sivun päästä. Sit oli päiväkirjamerkintöjä, eikä se tarina ikinä jatkunu. Tässä se alku: Pakkanen paukkuu nurkissa, kun Tuomas astuu myymälän puolelle. Moisia pakkasia ei olekaan pariin vuoteen ollutkaan. Takkapuita kuluu kovaa vauhtia ja villasukkia joutuu laittamaan kahdet päällekkäin.  Pinna on kireällä, talvi, pimeys ja pakkanen on pahinta paskaa mitä hän tietää. Hänen mutinansa keskeytyy, kun portailta kuuluu töminää ja ovi avautuu. Paksuun karvahupulliseen takkiin puk
Lähetä kommentti
Lue lisää

Uusi yritys.

-
 Hello. Jokunen vuosi vierähtänyt.  Haaveillut olen enenmmän tai vähemmän joka päivä, kirjoittanut... enpä juurikaan yhtään. Töitä, koulua, perhe-elämää.. you know. Näitä elämän kiireitä. Novellikokoelman julkaisin vuonna 2019. Nimeltään Milloin hän olisi vapaa? Kuus mun ekaa novellia siinä yksissä kansissa! senpä jälkeen en oikeestaan ookkaan sitten kirjottanut mitään, ajatuksia ehkä, jotaki tarinoiden raakileita.  Vaan päällimmäisenä ajatuksena, voi tsiisus mitä tarinoita oikeesti! miks ne piti saaha julkastua. olisivat voinu jäähä sinne pöytälaatikkoon!!  Eli siis en kirjota mitään enää ikinä koskaan. piste. Oon siinä sen jälkeen sitten harrastanut teatteria, nyt kolmas vuosi menossa, kolmas näytelmä. Mukavaa on ollu ja hyvä porukka. Hyvä päästä vähä rikkomaan omia rajoja, äänen käyttö on ihan älyttömän vaikeeta, ku mieluiten kuiskaisin jostaki piilosta. Mutta toisaalta taas kivaa olla joku muu ku minä.  Nyt sitten viime yönä näin niin ihme unen, että se sai mut kirjottamaan. Se oli
Lähetä kommentti
Lue lisää

Vilja

-
Jylhä, karu vuoristo kohosi hänen edessään. Jalkansa olivat väsyneet ja haavaiset, mutta hammastaan purren jatkoi kulkuaan. Hän ei ollut nukkunut silmällistäkään viime päivinä. Hän oli peloissaan ja yksin, mutta pakoon oli päästävä.  Sade oli kastellut hänet läpikotaisin, yhtään kuivaa ja lämmintä kohtaa ei löytynyt vaatteistaan. Vettä oli tullut taukoamatta monta tuntia ja tuuli sen mukana oli kylmä. Olikohan se vain huhupuhetta, että vuoriston läpi menisi pieni sola jota pitkin pääsisi toiselle puolelle? Siellä oli kuulemma toisenlainen maailma. Se olisi hänen pelastuksensa, jos se nyt vain olisi totta.  Nousu oli jyrkkä ja maa sateesta liukas, tytön jalka lipesi ja hän kaatui liukuen pitkän matkaa takaisin alas. Hengitys vinkuen hän yritti päästä takaisin jaloilleen, mutta jalat eivät enää kantaneet. Hän nyyhkäisi, itkisi jos vain jaksaisi ja sulki silmänsä. “Isoäiti.” Hän kuiskasi. “Auta minua.” Uni vei hänet. “Ei se kauris ole! Ei kauriit kävele kahdella jalalla!” Jo
Lähetä kommentti
Lue lisää