Yövuoro
Pimeys laskeutuu osaston käytäville ankeana ja kylmänä. Syksy on tullut ja ikkunan rakosesta puhaltaa kylmä viima. Muut nukkuvat lämpimien peittojensa alla, mutta yöhoitaja kietoutuu vain takkiinsa tiukemmin ja yrittää saada siitä lämpöä. Kahvin tuoksu leijuu ilmassa. Kuppi lämmittää hetken aikaa käsiä. Uni painaa silmäluomissa vaan ei saa nukahtaa. Joku yskii, toisaalla joku kuorsaa isosti. Kierrolla äsken hyppäsi sydän kurkkuun, joku puhui unissaan. Vilkas mielikuvitus, kauhuelokuvat ja kirjat. Ne ei sovi yöhoitajalle, ainakaan tälle yksilölle. Pimeässä nurkassa vaanii joku, sehän on vain tuoli. Kuka senkin sinne on työntänyt. Aamun sarastusta ei ole luvassa vielä moneen tuntiin ja hoitaja hiipii katsomaan mistä tuokin ääni tuli, pyykkikoneesta vain. Omaan sänkyyn oman peiton alle, ajatukset ovat jo siellä lämpöisessä, untenmaille painumassa. - Pari kertaa oon päässy kokeileen yövuoroa ja onhan siinä sellanen aivan erilainen jännitys. En oo yöeläjä, pelkään pimeetä, tyhjiä käytäviä