Tiinampi

Minna yrittää avata silmiään, mutta luomet tuntuvat kamalan raskailta. sinnikäs piippus ärsyttää korvia ja hän yrittää huitaista herätyskelloa kiinni, muttei löydä sitä. Piippaus jatkuu tasaisena, Minna tuntee kieppuvansa, rintaa painaa ja olo on kummallinen. Hän liikauttaa kättään uudelleen löytääkseen kellon, mutta se liikkuu huonosti. Hiljalleen kipu valtaa hänen kehonsa, ei ole sellaista kohtaa johon ei sattuisi. Minna yrittää huutaa, mutta huuto on vain vinkaisu. Hän huutaa uudelleen. “Minna! Minna! Ei mitään hätää, sää oot sairaalassa. Olit aika pahassa kolarissa.” Jenny nousee tuoliltaan ja silitti Minnan poskea varoen ja hälyttää hoitajan paikalle. Minna yrittää sanoa jotakin, vaan ääntä ei kuulu, hoitaja antaa hieman vettä suuhun ja Minna yrittää uudelleen. “Sattuu.” Hoitaja lisää lääkettä ja lääkäri saapuu myös paikalle. Jenny istuu takaisin tuolilleen ja sulkee silmänsä, kaikki tuo piippaus, lääkärit, sairaalan haju, palauttivat Jennyn mieleen Mikan. Mutta nyt ei olisi a

Apulannan biisissä Valot pimeyksien reunoilla sanotaan "Älä usko lauluihin, ne tekee susta haaveilijan..."jne. Niin, olen miettinyt, pohtinut ja jos lauluihin ei ole uskomista niin ei myöskään tähän biisiin. Mutta tottakin. Oon ollu viime viikon aivan musiikin vietävänä, vallassa... Tähän maahan, tähän aikaan ja todellisuuteen on hetkittäin vaikeaa tiputtautua.. Radio Nova on vaihtunut loman jälkeen Citylle ja harmittaa kyllä. Akia ja Minnaa on ikävä, mutta Cityllä on vaan niin paljon parempaa musiikkia!! En kestä. Mielikuvitus laukkaa nykyään enemmän musiikin puolella ku kirjoissa tai tarinoissa.. Tarinoita toki siis tulee, mutta ei mitään kirjotettavaa... Korvamatona on mukavasti sekotettuna ZZ Topin Tush, Def Leppardin Pour some sugar on me ja Mötley cruen Kickstart my heart. Mukava sekametelisoppa❣ 70 ja 80-luvun rokki on vieny nyt ihan mennessään, kun viime viikolla listalta löytyi OneRepublic, 5 seconds of summer, Ed Sheeran... Unohtamatta ollenkaan  Seven devils ..

Olenpa välillä miettinyt sitäkin, et mikä on se mun genre. Aihe josta tykkään kirjottaa, jota rakastan. Ja olenkin sen kanssa aika kummallinen. Tykkään lukea rakkaus-seikkailu hömpötyksiä. Mitä ne nyt lienee viralliselta nimeltään. Mutta en ite haluais kirjottaa sellasta, mutta sitä se tuppaa kuitenki monesti olemaan. Toinen on sitten kauhu. En tykkää kattoa kauhua, lukea enkä muutenkaan olla kosketuksissa kauhun ja pelottavien asioiden kanssa, mutta silti, olen joskus eksynyt kauhun pariin. Nuorempana tuli katottua enemänkin, mutta nyt ei, ei, ei. Ja silti, tai siitä syystä, mun pää kehittelee pelottavia juttuja. En ole alkanu niitä kirjottamaan. En uskalla. En uskalla! Omia mielikuvituksen tuotoksia. Niinpä. Ja sellaset tv-sarjat ku C.S.I ja House, ne oli mun lemppareita. Vaan nykyään ei mitään rikoksiin liittyvää ja sairaalasarjatki on jo nounou. Mutta silti, ne on jääny taustalle pyörii ja sieltä sillontällän iltasaduksi tulee jotain, mikä mua pelottaa, omat tarinat. Vaan mikäpä

Mulla on taas uus ajatus siitä mitä mää voisin tehä. tuossa aikasemmassa jutussa kirjoitinkin: "Ja se vielä, piilottelen tätä ajatusta, mutta se haluaa pyrkiä esille. koska sivujuonteita on helpompaa keksiä ja telkkari vie mennessään, ni olisko vähä mahtavaa ku pääsis mukaan johonki leffa/tv-sarja hommeleihin!!!!! HULLUA! HULLUA! Mutta miten siistiä se olis ♥ sekopäistä, mutta aika kivaa..." Tuota oon nyt koko illan miettiny. Mitä jos pääsiski jotenki mukaan. Käsikirjottaa, tai hääräilemään taustajoukoissa. Olla mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa? Miksi mää en keksiny tätä sillon teininä? Yläasteen jälkeen ja lähteny opiskelee? Miksi en keksiy? Ku mää lähin ouluun ja opiskelin kokiksi. Eipä käyny tämmönen mielessä ollenkaan. Tokikaan eihän se nyt vieläkään mahotonta ole, mutta ehkä vaikeempaa. Mistä mää alotan ja mitä mää teen? Ja oonko mää menettäny järkeni? NIIN... Näen ne elokuvana. Ja ne on hankala kirjottaa, ja salaa (itseltänikin) olen miettiny, että mää oli

Mitenkäs tämän pohdinnan alottaisi? Olen miettinyt, kauan ja en niinkään kauaa. Olen suunnitellut ja haaveillut. Halusin kirjoittaa kirjan. Koska... kirjathan on ihan jees. Mutta tähän mennessä, mitä näitä vuosia nyt on kulunut, olen huomannut, että mun kirjottamiset jää novellipituuteen.. lyhyemmäksikkin. Osasta mun tarinoita on sanottu, että täähän olis melekeen valmis kirja, kuhan vaan täytät, lisäät ja ”maalaat” maisemat ym. Kuha vaan maalailee ja sillee. Siinä huomasin, että ei ainakaan ihan vähään kummaan multa koko pitkää kirjaa tule. Huomasin, että se on ehkä vielä liian ”tylsää” ja työlästä mulle. Ne ympäristöt, maisemat jne. Jep. Novellit ja runot. Hyvä, että edes tunnen ko. aiheita. Mutta ne sopii mulle tällä hetkellä paremmin, jotenka: novellikokoelma? Voisi olla mahdollinen! Uskallanko? Onko musta siihen? Onko mun tarinoista siihen? Ei! En tiiä. Voe helevata, helevata! No mutta tällä palolla olen saanut yhen tarinan lisää valmiiksi, yhden uuden aloitettua ja kolma

Tuossa jo instaan hehkutin kun mulla alkaa kohtapuoliin loma! Yöpöydällä mua odottelee kolme kirjaa, jotka nyt päätin lukea loman aikana. Samaten pitäs katsoa kahta sarjaa netflixistä. Kaksi kirjaa niistä kolmesta jotka mua odottelee, on kesken. Toisesta olen lukenut yhen luvun ja toisesta kolme. Molemmat tv-sarjatki on kesken, joita olis tarkotus jatkaa. Mutta miksi kaikki jää kesken. Itseasiassa niitä kesken eräsiä sarjoja on... Neljä... Ainaki Miksi aina on helpompaa olla aivottomana netissä ja kuunnella musiikkia (musiikki ♥❤♥) No ok... Musiikin kuuntelu on ihanaa. Mutta miksi pittää palloilla netissä, ihan yhtätyhjän kans ku vois lukea, kirjottaa tai kattoa ne sarjat loppuun(tai siihen asti mitä niitä on) Miksi pittää hyppiä aiheesta toiseen, jossaki välissä mulla oli päällä telkkari, radio ja oli vielä kirja sylissä ja yritin saada kaikesta kaiken. siis, luin, kuuntelin ja katsoin. tsiisös. Nyt kuuntelen musiikkia ja yritän kirjottaa. Ja miettiä. Tuolla instas

Tänää on tuullu ihan hirveesti. Jokos se tuuli aamulla..? Kai se alko jo illalla. Näin hyvä mun muisti on!! Mutta tästä tuulesta tuli mieleen Jääkansan Sol. ”Sol nauroi juostessaan metsän läpi. Raivoisa myrsky herätti hänessä vastakaikua, hän päihtyi sen voimasta. Sol oli nyt täysikasvuinen ja vapaa, vapaa kuin puiden latvoissa riehuva tuuli.” Ote Margit Sandemon Jääkansan tarinoista, syvyyden kutsu. Kun kotiin ajaessani katselin tuota myrskyävää tuulta, vain ukkonen ja Sol puuttuivat. Hetken fiilistelin sisätiloissa turvassa risuilta ja oksilta ja meinasin lukea tuon syvyyden kutsun. Kuitenkin tuo tuulenmyräkkä sai minut ulos. On siinä vaan tuulessa voimaa. Mää olisin halunnu juosta metsässä. Mua nauratti ja ootin vaan uutta kunnollista puhallusta ja harmitti ku hetkeksi hellitti. Vähä jopa harmitti, ettei ole ukkosta. Siirryin sisälle, koska alkoi satamaan vettä ja mähän sen verran olen sokerista, etten viittiny jäädä enää käppäilemään. Mutta ehkä tässä ku saan syötyä ni siirry

Rakkaus, se oikukas ja kummallinen voima. Se ei aina kohtaa toista ihmistä, vaan voi olla myös musiikki. Poikasena mies rakastui ensimmäisenä musiikkiin. Juhlissa hän kuuli haitarimusiikkia, se oli ensimmäisiä haitareita suomessa, tai jota poika oli kuullut. Se kuulosti hienolta. Pitkän aikaa hän vain katseli ja kuunteli. Ajan myötä rakkaus musiikkiin vain kasvoi, toki poika katseli tyttöjäkin, mutta vielä ei ollut yhtäkään tyttöstä joka olisi musiikin syrjäyttänyt.  Aika kului ja tyttöjä tuli ja meni, mutta musiikki pysyi. Ehkä mies oli ujo, joka kuitenkin tunsi vahvasti, mutta antoi musiikin puhua. Musiikki kertoi sen mitä mies ei itse pystynyt sanomaan.  Kovasti työskenneltyään mies sai ostettua oman haitarin ja sen kanssa pääsi kiertämään kesäjuhlat, häät ja hautajaisiakin. Löytyi se vaimokin eräistä juhlista. Haltioituneena nainen katseli, kuunteli miehen soittoa. Heitä yhdisti rakkaus musiikkiin ja lopulta myös toisiinsa.  Kotona kai oli kuitenkin miehelle opetettu, ette

tässä istuessani terassilla kahvikupposen kera, mietin... tosin ehin jo unohtaa sen mitä alunperin mietin. Selasin instaa ja sieltä se joku ajatus tuli, mutta koska kännykässäni oli blogger hukassa... kröhm, kyllä, se oli hukassa. Niin unohtui sitten mietintäni. No mutta hei kyllä se vielä tulee. Mietitään ensin hieman mun nilkkoja. Oltiin eilen mökillä ja asennettiin sinne portti. Soratielle metsän keskelle. Pienen metsää ei ole siinä kohtaa paljoa, mutta sen verran että suojaa tuulelta ja näköjään on sääskien suosiossa... ja siis kerpele! Oon kuullu että Lapissa on PALJON sääskiä, vaan oon aina ajatellu että ehkä on vähän lapinlisää.. no siinä pidellessäni liikkumatta aitaa, pienesti kiljuen, huultani purren, totesin, että kyllä taisivat ihan totta puhua. Mökkimme ei ole lähelläkään Lappia, mutta sääskiä oli PALJON! Ja luultavasti Lapissa on enemmän, pelkäänpä, että siellä on vieläkin enemmän. Tyhmä, ajattelematon kun olin, minulla on polvihousut, caprit mitkälie, joten jalat oli ai

No nyt rupes taas Lyyti kirjottaa! (Mistä moinen sanonta?) Vai onko se johan rupes lyyti kirjottaa? Anyway. Uutta tarinaa tulee. Mikä sinällää on todella ärsyttävää koska niitä kesken eräisiä alkaa kertyy. On ollu niin ihania kesäpäiviä, että ollaan oltu paljon ulkona, kasvimaan ja kasvihuoneen kimpussa olen yrittäny hääräillä ja kaikenlaista muuta ulkopuuhaa. KESÄ ♥ Mielikuvitus on liikkunu aika tahkeasti ja oon ootellu sadepäiviä jotta voi istahtaa paremmalla mielellä tähän koneen ääreen. No satoi tänää vähä vettä, siispä nyt iltasella auringon taas kauniisti  ja lämpimästi paistaessa istun tähän ja naputinap. Siitä tarinasta. Vaikka tuolla aikasemmin kirjotinki, että mielikuvitus on liikkunu tahkeasti, niin ehkä se on kuitenkin väärin sanottu. Mullahan siis koko ajan on joku meneillään.. Hiljastahan mun päässä ei ikinä ole, mutta nyt pitkästä aikaa tuli sellanen josta vois kirjottaa. Ja ai että, tää vois olla joku minisarja! Elokuva tai joku ihan oikeesti ihmisten näyttelemä

Nyt kun lumet on sulanu ja muutama hellepäiväkin on takana niin aloin muistelemaan kylmää maaliskuun tiistaita kun oli hieman erikoinen päivä. Samalla mietin aikaisempaa otsikointiani Hiljaisuus rikottu. No sanonpa, että silloin rikoin hiljaisuuden... Mää oon ujon puoleinen, en tykkää olla esillä, ei haittaa vaikka oleilen sivustalla, Enkä tykkää olla juhlien keskipisteenä. No ok, lähipiirin ja ystävien kesken eri asia..! Mutta mitä oon nyt sitte teheny, että olen rikkonut hiljaisuuden. Oman hiljaisuuteni. Maaliskuun lopulla oli yks jännittävimpiä päiviä joita on ollut! Viime hetkillä tuntui, että se on pakko perua! Mitä ihmettä mun päässä liikkui kun suostuin ystäväni Kirsi-Marian ehotuksiin ja ajatuksiin fantasiakuvauksista! Että minä kuvattavana... Kiiki vastasi kysymykseeni hauskasti, mutta hyvin ja mietin kerran vielä uudelleen. Enhän se ole minä kuvattavana vaan valkoinen Seelie-keiju. No niiin. ommmmmmmm sisäinen keiju... ommmmmm seeelie..  Kädet täristen ja hioten

Ollu aika hiljasta kirjotushommissa. En tiiä onko se kevättä vai mitä, mutta en oo jaksanu lukia, en kattoa telkkaria, oon kuunnellu musaa ja selannu nettiä... Viimeviikolla oli kirjotuspiiri ja edellisenä iltana.. vaan sitä edeltävänä, pakotin itteni tekeen kotitehtävän: Monologin. No jollanenki kai siitä tuli, tehtäviä tehtiin ja yllättävästi sain kirjotettua ihan kiitettävästi vaikka ei ollukkaan paras into päällänsä. Kirjotuspiirin jälkeisenä iltana, elikkä... ei kun sitä seuraavana eli lauantaina illalla katoin taas Kaiken teorian, eli elokuvan Stephen Hawkinista ja siitäpä sitten ilmestyi tarinan juuri päähäni jota sitte puolille öin kirjottelin. “Äiti? Etkö sää vieläkään löytäny elokuvaa?” Pieni tyttö tuli jälleen huoneestaan vaikka olisi pitänyt jo nukkua. “No joo. Katon loppuun tän elokuvan Stephen Hawkinista. Se on oikeasti ollu olemassa. Kuoli ihan äskettäin.” Tytär katsahtaa äitiään ja kohottaa kulmiaan. “Stephen Hawking oli todella kuuluisa fysio… fyysio… hm… fy

Se tunne kun kämmenet hikoaa ja sydän hakkaa. Tekis mieli perääntyä, mutta sua talutetaan henkisesti kädestä pitäen sisälle. Viime torstaina oli eka kerta kirjottajapiirissä ja jännitti ihan hirveesti! Itteään ei tarvinu esitellä, vaan piti parille kertoa ja pari kertoi sitten kaikille. Eli mun piti esitellä vieruskaveri.. Vielä pahempi! Ryhmässä mun kuulo heikkenee, muuttuu puuroksi. Ja kun lisätään vielä jännitys ni ei muistakkaan mitään ja sanat kompastelee... Jes. No siitä ku selvittiin, ni aloteltiin tehtävää. Piti kirjottaa dialogi, tai valita jo kirjoitetusta (omista). Sopiva löytyi, uusimmasta, keskeneräisestä tarinasta... Ja se piti sitte tietenki lukee ääneen, kylmähiki nousi pintaan ja voi kauhee!!  Mukavasti tuli kouluajat mieleen... Sitten piti lisäillä alkuun ja loppuun tarinaa ja taas piti lukia ääneen. Ääneen lukeminen tuntemattomille on ihan kamalaa, mulla katoaa ääni jonnekkin ja vielä ku omaa tekstiä pitäs lukee ni se tunne on kamala! Mukavaa oli kuitenkin ja i

Mulla on taas uus tarina työn alla. Eilen se pirulainen, taas, alko tuleen töissä. Nyt poikkeuksena jonkin verran kirjottelin sitä töissä ylös, jotta kotona muistan jotakin. Ja se oli hyvä, mun päässä. Mää nään sen ja ne muutki tarinat, elokuvana mun päässä. Mutta sitte mitä tapahtuu ku se pitäs kirjottaa. No siitähän ei tule mitään. Töks töks ja töktök. Sehän on ihan hanurista. Ja taas sitten tulee mietittyä että mitähän *piip* nyt taas, miksi mää kirjotan. Miksi mää ees vaivaudun. Harjottele, harjotele ne sanoo. Kirjota, kyllä sen oppii. Sitäkin, SITÄKIN, pitää harjotella! Mää en tykkää harjotella. Mää en jaksa harjotella. Siksi mää en osaa soittaa kitaralla nothing else matterssia muutamaa sointua pitemmälle, enkä osaa pianolla soittaa ku kissanpolkan alun ja ja ja... Ku ei vaan pysty, kykene, jaksa. Hermo menee ku on niin hankalaa. Missä mun keskittyminen, sinni ja SISU. Ja miksi se tarina menee mun päässä niin nätisti, kauniisti ja soljuvasti eteenpäin, mutta paperilla ei sitt

Hipshei ja joopajoo. Eilen oli hiljanen päivä ku talo oli tyhjä ja sain olla yssisseen kotona. Hetken kuuntelin musiikkia, mutta sitte päätin kuunnellakkin vaan hiljaisuutta ja omaa ajatusmaailmaa. Sain kirjoteltua jonkin verran ja ajattelin lähtä lenkille ja kauppaan. Oli kirpsakka pakkanen, itseasiassa, en ees kattonu mittaria, eikä se niin pahalta tuntunu ku oli vaatetta päällä, MUTTA. ku tuli se idea joka piti saaja kirjotettua, ei muuta ku kännykkä esille ja naputinaputi ja sormet aiiiivan jäässä ja turrana. Lapaset takas kätee, koita nyt muistaa mitä jäi kirjottamatta, koita muistaa!! Okei, nyt on sormet taas vähä lämmenny, känny esiin ja kirjottamaan. Taas lapaset käteen ku sormet paleltuu. Kaupan kautta kotiin ja läppäri sylissä sohvalle. Vaihan asentoa, paino toiselle jalalle, toiselle, voi piru. perskankkuun asti vettää suonta, jalkapöydästä juilii ja varpaisiin sattuu. Ei muuta ku ylös sohvalta ja venyttelemään, vaan vaikka kuin venyttää, moneen suuntaan ni aina se vaan

Tarkoitukseni oli eilen kirjoittaa viikonlopusta. Oltiin mökillä ja keitettiin kahvit ja tehtiin ruokaa puuhellalla ja leivinuunissa. Hidasta ja mukavaa. Kaadettiin puita ja laskettiin mäkeä. Mietin siinä kun odottelin millon se hemmetin vesi alakas kiehumaan tai edes lämpenemään, että miksi nykyään kaikki käy niin nopeasti. Jos haluat kahvia se on melkeen ku suitsait ja naps ja siinä se jo lorruuttaa tulemaan. Puuhellalla se ottaa aikaa, paljon aikaa. Puut pesään, tulet, oota että puut syttyy. Sytytä uudelleen, lisää tuohta, asettele puut paremmin, taas tulta. Vesi pannuun ja pannu levylle. Odottelua. Toki vois mennä uloskin puuhailemaan, mutta mun mielestä on kivaa vahtia sitä pannua, ja tulta, ja millon vesi alkaa höyrystymään ja millon se kiehuu!!?? Kiesus! Sitte vielä ku nakkaa pöönat veteen ja kiehauttaa ja oottelee, taas, jotta se hautuu ja makustuu ja pöönat laskeutuu. Johan pitäs kaffen maistua hyvältä..!! Vaan samaltahan tuo maistuu... sorry. Mutta tunnelmaltaan ihana. Nyt v

Oon miettiny miettimistä, paljon. Ajatus on kiertäny kehää, uudestaan ja uudestaan. Päivällä mulla oli paljon paremmin ajatukset kasassa, mutta ku ei oo ehtiny kirjottaa niitä ni ne on nyt vähä levällää, sielä täälä.. Mietin. Mitä muut musta ajattelee. Mitä jos teen näin tai noin, mitä ne ajattelee. Jos sanon jotakin, mitä sitte ajatellaan? Mietin. Mitä muut miettii. Mitä ne miettii tästä maailmasta, näkeekö ne asioita samalla tavalla ku minä? Tuskin, ei ne mieti näin. Mun ajatukset kulkee niin kummallisia polkuja, aasinsiltojen kautta aasinsilloille ja puikkelehtii ruuhkaisia katuja, pieniä polkuja jonnekki. Kunnes on eksyksissä. Tai löytää jonku AHAA-elämyksen. Mietin. Mietin uskallanko tehä jotaki. Esmes tätä blogia, uskallanko julkaista omia ajatuksia, omia tarinoita, joita mun päässä syntyy. Sitten mietin sitä liikaa, overthinking, Ylimietin, ylianalysoin. En pysty, en osaa. En minä! Mietin. Miksi ei, miksi en minäkin kun niin monet muutkin. Jos mun pää vi

Tänään on ollu aamulla todella kylmä, siispä sytytin takkaan tulen ja siinä on puut palaneet jo pitkän tovin. Välillä niin kuumasti että koivet meinasi palaa, istuin ehkä liian lähellä..? Käytiin tarkistuskierros mökillä, haettiin saunapuita ja kaupassaki pyörähdi herkkuja hakemassa. Nyt vedin sohvan kauemmas takasta ja istahdin tähän herkkuineni.  Oli tarkoitus mennä mettähommiin mökille ja synttäreille, mutta koska tyttö sairastaa ja pakkanen pukkuu, niin tämä päivä vietetään sitten sisällä. Ja linnottauduin tähän ja ajattelin sen nyt käyttää hyödykseni ja katotaan saanko mitään järkevää juttua aikaseksi... Musiikkia kuunnellesani tulin miettineeksi mitä se mulle merkitsee. Elän ja hengitän musiikkia. Se on mun polttoaine, ilma jota hengitän. Joskus oon miettiny, että mitä tapahtuis jos musta tulis kuuro? Entä jos musta tulis sokea? Kumpi ois pahempi. En vois lukea enää, mutta voisin kuunnella äänikirjoja. En vois kattoa Frendejä, mutta kuulisin ne. En näkis Rillit huurussa sarj

Kuvat tulloo! He-heeeiiii!! Kattokaas, mää osasin ihan itte lisätä tänne kuvia!  Oon aika onneton tekniikan kans, jos joku ei onnistu nappia painamalla, kännykästä suoraa tänne liittämällä nii antaa olla.. Mutta nyt mä yllätin itteni ja tein sen! Eikä tarvinu ees mieheltä kysellä. Olihan seki ylpee musta 😊  Vaan eeeehkä joutuu/saa vielä vähä hioa näitä taitoja..?  Kuvat on otettu meijän mökiltä, joen varrelta. Oli kaunis sunnuntai päivä ja oltiin mettähommissa. Kasattiin tukkireki, kaadettiin pari pientä puuta kelkkareitiltä ja mää pääsin purkamaan aggressioita. Pätkin retkikirveellä puita palasiksi 😉 Oli siis reen testausta lähinnä, että mites se toimii ja vettääkö kelekka ja mahtuuko ne menemään suunnitellulla polulla vai joutuuko vetää jostaki toisesta kohtaa. prrrkl Tuli muuten unikin hyvin illalla ku päivä touhuttiin tuolla. Aamulla oli herätys töihin jo neljältä, menin ysiltä lasten kanssa yhtäaikaa nukkumaan, ku yleensä tulee valvottua par

Surun sillalla  kuljen illalla. silmät kun suljen odotan sinua, matkaa kanssani,  kulje vierelläni kunnes saavun luoksesi. ♥ istun keittiön pöydän äärellä katselen ulos musiikkia kuunnellen kevät saapuu hiljalleen lumi sulaa hidastellen linnut sirkuttavat  mutta mieleni on musta muistelen menneitä ikävöin, kaipaan lapsuuden päiviä huolettomia ja iloisia ♥ Oli pimeä syyssää, ei ketään näkynyt missään. Ikävän aavistin, se sydäntä kiusaa. Olet mennyt pois, et palaa enää. Haluan muistosi säilyttää, vuosien vieriessä vaikea on muistaa. Kuvasi sumenee, ei äänikään sama enää. Pensaikossa kahisee, säikähdin tuulta vain. Siiltä pientä tuhisevaa. Kevyt kosketus poskella, heleä naurahdus kaukana. Osa sinusta minussa on, sama mieli, kaipuu suunnaton. Äiti ja tytär. Niin samanlaiset Niin erilaiset. ♥ keväällä kerran taas tavataan kun maailma on avoin ja kaiken voi taas aloittaa odottakaa minua matkaan vie