Tiinampi

 Hei. Asiaa avaruudesta ja tähdistä. Aihe on kiinnostellut jonkin aikaa, en oo sitä paljoa lukenu / opiskellu, kuhan vaan olen taivastellut. Ihaillut pimeässä syksyssä ja talvessa tähtitaivasta. Meijän pihalta niitä ihan kivasti näkyy, mökiltä vähän enemmän, mutta lapsuuden mökillä, ihan täystaivas tähtiä ja linnunrata. Viime vuoden puolella eksyin Oulun yliopiston nettisivuille ja sieltä löysin aloittelioille ilmaisen kurssin tähtitieteen saloihin. Olin innoissani! Aivan fiiliksissä ja ilmottauduin siltä istumalta.  Hahaa! Olen kahden lapsen ja koiran pojan äiti, naimisissa JA opisekelen lähihoitajaksi oppisopimuksella. Siihen aattelin sitten ottaa vielä vähän kevyttä harrastetta sivuun. No mitäpä luulette kuinka kävi. Keskenhän se jäi. Kurssi oli aloittelijoille ja mää putosin melko nopeesti kärryiltä, meni yli hilseen ja melko korkeelta. Lukemista oli paljon ja mun lukeminen muutenkin on sellasta luen kolme lausetta, eikä mitään jääny päähän. Myös pikkuinen syyllisyys painoi sitä to

Pimeys laskeutuu osaston käytäville ankeana ja kylmänä. Syksy on tullut ja ikkunan rakosesta puhaltaa kylmä viima. Muut nukkuvat lämpimien peittojensa alla, mutta yöhoitaja kietoutuu vain takkiinsa tiukemmin ja yrittää saada siitä lämpöä. Kahvin tuoksu leijuu ilmassa. Kuppi lämmittää hetken aikaa käsiä. Uni painaa silmäluomissa vaan ei saa nukahtaa. Joku yskii, toisaalla joku kuorsaa isosti. Kierrolla äsken hyppäsi sydän kurkkuun, joku puhui unissaan. Vilkas mielikuvitus, kauhuelokuvat ja kirjat. Ne ei sovi yöhoitajalle, ainakaan tälle yksilölle. Pimeässä nurkassa vaanii joku, sehän on vain tuoli. Kuka senkin sinne on työntänyt.  Aamun sarastusta ei ole luvassa vielä moneen tuntiin ja hoitaja hiipii katsomaan mistä tuokin ääni tuli, pyykkikoneesta vain. Omaan sänkyyn oman peiton alle, ajatukset ovat jo siellä lämpöisessä, untenmaille painumassa.  - Pari kertaa oon päässy kokeileen yövuoroa ja onhan siinä sellanen aivan erilainen jännitys. En oo yöeläjä, pelkään pimeetä, tyhjiä käytäviä

 Moi, mä oon Tiina. Mä alotan, saan jonkun buustin ja sit mä lopetan. Koska: - tyhmä ajatus - ei jaksa - ei viitti - ei oo aikaa Meinasin taas alottaa kirjottamisen, mutta sen sijaan oon polkenu itteeni taas maahan. Oon tehny kaikenlaista muuta. Toki ihan hyödyllistäkin. Oon lukenu ja kuunnellu raha-aiheisia kirjoja ja podcasteja. Oon alkanu säästää ja sijottaa. Hitaaastiiiiii. Mutta oon alottanut.  * Mulla on tässä tarinan alku jota alotin vuonna 2021 junassa. Vihkossa, johon sitä kirjotin, lukee, että jatkuu parin sivun päästä. Sit oli päiväkirjamerkintöjä, eikä se tarina ikinä jatkunu. Tässä se alku: Pakkanen paukkuu nurkissa, kun Tuomas astuu myymälän puolelle. Moisia pakkasia ei olekaan pariin vuoteen ollutkaan. Takkapuita kuluu kovaa vauhtia ja villasukkia joutuu laittamaan kahdet päällekkäin.  Pinna on kireällä, talvi, pimeys ja pakkanen on pahinta paskaa mitä hän tietää. Hänen mutinansa keskeytyy, kun portailta kuuluu töminää ja ovi avautuu. Paksuun karvahupulliseen takkiin puk