Miten tää alotetaan, taas?

 Moi, mä oon Tiina.

Mä alotan, saan jonkun buustin ja sit mä lopetan.

Koska:

- tyhmä ajatus

- ei jaksa

- ei viitti

- ei oo aikaa

Meinasin taas alottaa kirjottamisen, mutta sen sijaan oon polkenu itteeni taas maahan. Oon tehny kaikenlaista muuta. Toki ihan hyödyllistäkin. Oon lukenu ja kuunnellu raha-aiheisia kirjoja ja podcasteja.

Oon alkanu säästää ja sijottaa. Hitaaastiiiiii. Mutta oon alottanut. 

*

Mulla on tässä tarinan alku jota alotin vuonna 2021 junassa. Vihkossa, johon sitä kirjotin, lukee, että jatkuu parin sivun päästä. Sit oli päiväkirjamerkintöjä, eikä se tarina ikinä jatkunu.

Tässä se alku:

Pakkanen paukkuu nurkissa, kun Tuomas astuu myymälän puolelle.

Moisia pakkasia ei olekaan pariin vuoteen ollutkaan. Takkapuita kuluu kovaa vauhtia ja villasukkia joutuu laittamaan kahdet päällekkäin. 

Pinna on kireällä, talvi, pimeys ja pakkanen on pahinta paskaa mitä hän tietää.

Hänen mutinansa keskeytyy, kun portailta kuuluu töminää ja ovi avautuu. Paksuun karvahupulliseen takkiin pukeutunut jääkalikka astuu sisään. Se seisoo hetken oven suulla ja yrittää kaiketi räpsytellä ripsiään sulaksi ja silmiään auki. 

Tuomas nojaa pöydän reunaan ja murahtaa tervehdyksen, vaikkei tämä tulokas muistuta paikallisia ukkoja. 

-Mikä se tuommonen tervehdys on? Kohmettunut naisääni kysyy.

-Hei, päivää, no jo on ilmoja pidelly. Kuulostais paljon paremmalta. Nainen yrittää kuoriutua jäisistä kaulahuiveistaan. 

-Olisko kuumaa kahvia, kaakaota ja lämmin sauna, kiitos. Tästä kohmeesta ei sula ikinä. Juna ei kuulemma tulekkaan, tunnin odottelin. 

Tuomas ei ole saanut suutaan auki, nainen puhuapälättää, eikä sanoista meinaa saada selvää, kun kaulahuivit vielä peittävät suun. 

Hän ottaa askeleen lähemmäs kahvipannua.

- On täällä sauna vaan se ei ole nyt lämmin. Hän sanoo kaataessaan kahvia kuppiin ja ohjaa naisen istumaan takan eteen. 

anteeksi, en mää tavallisesti näin paljoa puhu, vaan tää ei oo aivan tavallinen päivä. Nainen tarrautuu tärisevin käsin kuumaan kahvikuppiin ja puhaltaa sitä varoen. 

- Ota takki pois päältä niin lämpenet. Tuomas tarjoaa apuaan takin kanssa edelleen vähän hömistyneenä.

- Ai mitä, jaa joo, ei oikeen ajatus kulje.

- Päivälliseltä jäi lohikeittoa, maistuuko? Tuomas kysyy jo ystävällisemmin.

- Joo kiitos maistuu. Ei ruoka käynyt mielessäkään, kuhan vaan äkkiä kuumaa juotavaa. Nainen vastaa ja juo kuppinsa tyhjäksi. 

Tuomas lähtee hakemaan keittoa.

Nainen istuu takkatulen ääressä ja lämmittelee varpaitaan melkein liekeissä. Hän on riisunut kenkänsä ja sukkansa. Tuomas asettaa tarjottimen pöydälle naisen viereen ja siirtää kengät kauemmas tulesta. Tuomas seisoo hetken paikoillaan ja nakkaa muutaman klapin takkaan ja katsoo varoen naista.

- Saako liittyä seuraan? 

Nainen katsahtaa keittonsa yli miestä.

- Tietenkin, säähän oot töissä täällä, toivottavasti. Nainen naurahtaa hieman hermostuneesti.

- Ne ei nuo paikalliset ole mitään puheliaita, niin itse on taantunut samalle tasolle. Minä oon Tuomas ja kyllä, töissä täällä, isä omistaa tän.

- Minä oon Aili. Hei. Tulin tuolta kaukaa käymään mummon luona, Siirin. En oo normaalisti näin puhelias, nyt oli pakko lämpimikseen hölöttää, tuntu niin hyvältä nähä joku ihminen. Tosi hyvää keittoa! Täällä nuo välimatkat on niin pitkiä, etten olis enää tuossa pakkasessa päässy takasi mummon luo.  Ja monet paikat oli kiinni. Ei tämäkään kovin lähellä ollu.

- Joo täällä on niin vähän väkiä, ettei kannata pitää auki. Tässä on pari huonetta, jäät varmaan yöksi?

- Joo kai minä jään, en aatellu enää tänä yönä mennä junaa oottelee.

Keitto, kuumat juomat ja takan lämpö sulattivat Ailin ja hänen silmänsä alkoivat painaa ja hän nojasi kättään poskeensa.

- Minäpä käyn valmistelemassa huoneen.

*

Jatkuu, tai sitten ei :D