Tiinampi

Se tunne kun kämmenet hikoaa ja sydän hakkaa. Tekis mieli perääntyä, mutta sua talutetaan henkisesti kädestä pitäen sisälle. Viime torstaina oli eka kerta kirjottajapiirissä ja jännitti ihan hirveesti! Itteään ei tarvinu esitellä, vaan piti parille kertoa ja pari kertoi sitten kaikille. Eli mun piti esitellä vieruskaveri.. Vielä pahempi! Ryhmässä mun kuulo heikkenee, muuttuu puuroksi. Ja kun lisätään vielä jännitys ni ei muistakkaan mitään ja sanat kompastelee... Jes. No siitä ku selvittiin, ni aloteltiin tehtävää. Piti kirjottaa dialogi, tai valita jo kirjoitetusta (omista). Sopiva löytyi, uusimmasta, keskeneräisestä tarinasta... Ja se piti sitte tietenki lukee ääneen, kylmähiki nousi pintaan ja voi kauhee!!  Mukavasti tuli kouluajat mieleen... Sitten piti lisäillä alkuun ja loppuun tarinaa ja taas piti lukia ääneen. Ääneen lukeminen tuntemattomille on ihan kamalaa, mulla katoaa ääni jonnekkin ja vielä ku omaa tekstiä pitäs lukee ni se tunne on kamala! Mukavaa oli kuitenkin ja i

Mulla on taas uus tarina työn alla. Eilen se pirulainen, taas, alko tuleen töissä. Nyt poikkeuksena jonkin verran kirjottelin sitä töissä ylös, jotta kotona muistan jotakin. Ja se oli hyvä, mun päässä. Mää nään sen ja ne muutki tarinat, elokuvana mun päässä. Mutta sitte mitä tapahtuu ku se pitäs kirjottaa. No siitähän ei tule mitään. Töks töks ja töktök. Sehän on ihan hanurista. Ja taas sitten tulee mietittyä että mitähän *piip* nyt taas, miksi mää kirjotan. Miksi mää ees vaivaudun. Harjottele, harjotele ne sanoo. Kirjota, kyllä sen oppii. Sitäkin, SITÄKIN, pitää harjotella! Mää en tykkää harjotella. Mää en jaksa harjotella. Siksi mää en osaa soittaa kitaralla nothing else matterssia muutamaa sointua pitemmälle, enkä osaa pianolla soittaa ku kissanpolkan alun ja ja ja... Ku ei vaan pysty, kykene, jaksa. Hermo menee ku on niin hankalaa. Missä mun keskittyminen, sinni ja SISU. Ja miksi se tarina menee mun päässä niin nätisti, kauniisti ja soljuvasti eteenpäin, mutta paperilla ei sitt

Hipshei ja joopajoo. Eilen oli hiljanen päivä ku talo oli tyhjä ja sain olla yssisseen kotona. Hetken kuuntelin musiikkia, mutta sitte päätin kuunnellakkin vaan hiljaisuutta ja omaa ajatusmaailmaa. Sain kirjoteltua jonkin verran ja ajattelin lähtä lenkille ja kauppaan. Oli kirpsakka pakkanen, itseasiassa, en ees kattonu mittaria, eikä se niin pahalta tuntunu ku oli vaatetta päällä, MUTTA. ku tuli se idea joka piti saaja kirjotettua, ei muuta ku kännykkä esille ja naputinaputi ja sormet aiiiivan jäässä ja turrana. Lapaset takas kätee, koita nyt muistaa mitä jäi kirjottamatta, koita muistaa!! Okei, nyt on sormet taas vähä lämmenny, känny esiin ja kirjottamaan. Taas lapaset käteen ku sormet paleltuu. Kaupan kautta kotiin ja läppäri sylissä sohvalle. Vaihan asentoa, paino toiselle jalalle, toiselle, voi piru. perskankkuun asti vettää suonta, jalkapöydästä juilii ja varpaisiin sattuu. Ei muuta ku ylös sohvalta ja venyttelemään, vaan vaikka kuin venyttää, moneen suuntaan ni aina se vaan

Tarkoitukseni oli eilen kirjoittaa viikonlopusta. Oltiin mökillä ja keitettiin kahvit ja tehtiin ruokaa puuhellalla ja leivinuunissa. Hidasta ja mukavaa. Kaadettiin puita ja laskettiin mäkeä. Mietin siinä kun odottelin millon se hemmetin vesi alakas kiehumaan tai edes lämpenemään, että miksi nykyään kaikki käy niin nopeasti. Jos haluat kahvia se on melkeen ku suitsait ja naps ja siinä se jo lorruuttaa tulemaan. Puuhellalla se ottaa aikaa, paljon aikaa. Puut pesään, tulet, oota että puut syttyy. Sytytä uudelleen, lisää tuohta, asettele puut paremmin, taas tulta. Vesi pannuun ja pannu levylle. Odottelua. Toki vois mennä uloskin puuhailemaan, mutta mun mielestä on kivaa vahtia sitä pannua, ja tulta, ja millon vesi alkaa höyrystymään ja millon se kiehuu!!?? Kiesus! Sitte vielä ku nakkaa pöönat veteen ja kiehauttaa ja oottelee, taas, jotta se hautuu ja makustuu ja pöönat laskeutuu. Johan pitäs kaffen maistua hyvältä..!! Vaan samaltahan tuo maistuu... sorry. Mutta tunnelmaltaan ihana. Nyt v