antaa tulla mitä tullee

Jalkani lipsuvat kivikolla, sattuu ja nipistelee. Pelto alkaa kohta ja se helpottaa kulkuani. Toki minua on siten myös helpompi seurata. Kompastun johonkin pellolle päästyäni, enkä jaksa nousta enää ylös. Jään katselemaan taivasta. Pilvet ovat mustaakin mustempia, voisi kuvitella, että olen maan nielaisema, ellei aavistus punaista hohtaisi hieman läpi kalliolta näyttävän muodostelman takaa. 

Salama leikkaa taivaan kahtia ja räsähtää puuhun, ukkonen jyrähtää ja maa allani tärisee hieman. Suljen silmäni ja tunnen kasvoillani kylmiä ja lämpimiä pisaroita. 

Pelkään ukkosta ja nyt olen ulkona ukkosen armoilla vailla turvaa. 

Joku huusi, ei, ei huutanut, vaan henkäisi. Ääni jollaista en ollut ennen kuullut, kuin maa olisi vetänyt ensi henkosensa, salaman iskettyä se eloon.

Tunsin sen jonkun liikahtavan jaloissani, siihen olin kompastunut ja nyt se huomasi jalkani ja hapuili edelleen vatsalleni ja ylöspäin. Olisin halunnut huutaa, mutta en uskaltanut, enkä enää voinutkaan, koska mikä ikinä se olikaan, painoi niin paljon, että tuntui kuin olisin musertunut sen alle. 

“Kuka sä oot? Oot kai elossa?” Ääni kysyi, en tunnistanut sitä ihmisen ääneksi, mutta jos hän on tässä sateessa kauankin kärsiihän ääni.

“Joo.” Vastasin.

“Olen elossa.” Otus siirtyi hieman, huomasi kai olevansa rintani päällä koko painollaan.

Hengitin jo helpommin.

“Kuka olet ja mitä teet täällä?” Se kysyi uudelleen pidellen edelleen kiinni minusta.

“Siru, tuolta kylästä. Karkasin kun…” Lopetin kesken. Entä jos hän olisi yksi niistä. He tuhosivat kylän, ryöstivät, raiskasivat ja tappoivat. 

“Pieni orpoparka Siru.” Ääni yritti naurahtaa, mutta kuulosti joltain muulta, otus, mies, mikä lie, oli vilustunut. Vahva kuitenkin, se kiipesi takaisin päälleni käsivarsi painoi rinnallani enkä voinut liikkua saati hengittää. 

“Sepän apupoika Taneli.” Se kuiskasi korvaani. 

Voi helevetin helevetti! Yritin lyödä ja potkia, mutta turhaan.

Taneli oli isokokoinen ja vahva kuin härkä myös vilustuneena. 

“Tyttörakas.” Se kuiskasi ällöttävästi.

“Kohtaloko meidät saattoi yhteen?” 

Yritin edelleen taistella itseäni vapaaksi, mutta turhaan kulutin voimiani. Tanelin ei tarvinnut tehdä muuta kuin maata päälläni ja siinä minä pysyin. Sekös miestä huvitti. 

Toisella kädellään hän piteli käsiäni ja tutki minua tarkasti, kasvojeni piirteitä, kaulaani. Alemmaskin yritti, mutta olisi liiaksi joutunut siirtymään.

“Etpä oo aiemmin mua näin lähelle päästänytkään. Tuoksut hyvälle.” Se painoi kasvonsa kaulalleni ja nuoli sadetta iholtani. Yritin päästä kauemmas. 

Mies tuntui raskaammalta päälläni, käden puristus omieni ympärillä ei ollut enää niin tiukka, sain käteni vapaaksi. Mutta miehen alta en päässyt liikahtamaan. Tähän jäin ja varmaan kuolenkin. Taneli oli nukahtanut. 

Olin nukahtanut ilmeisesti itsekkin, havahduin kun ei satanut enää ja taivaallakin näkyi vain muutama pilvi. Taneli oli herännyt myös, hän oli noussut istumaan, mutta jalkansa olivat vatsani päällä. Pääsin nousemaan ylös, hitaasti ja kivuliaasti. Taneli ei estellyt, katseli vain huvittuneena. 

“Näytätpä hyvältä.” Se sanoi ja iski silmää. 

“No hyvältäpä näytät itsekkin.” Tuhahdin ja käänsin katseeni. Tiesin hiusteni olevan päätämyöden, osin pörrössä ja heinien roikkuvan siellä täällä. En jaksanut välittää, nyt minua paleli kun mies ei ollut päälläni peittona. Havaintoni harmitti suunnattomasti. 

Katseli savua taivaalla joka kieli palaneesta kylästäni.

Taneli nappasi minut kainaloonsa ja hautasi kasvonsa hiuksiini.

“Me ollaan ehkä viimeiset jäljellä.” Hän kuiskasi ja se sai ihoni kananlihalle. Yritin vetäytyä kauemmas ja pyyhkäisin vihaisesti kyyneleet silmistäni. 

Miehen huulet hipaisivat kaulaani ja käsi ympärilläni piteli tiukasti kiinni, toisen käden etsiytyessä rinnalleni. Huitaisin kädelläni niin äkäisesti kuin vain kylmentyneestä kehostani vain lähti, mutta se sai Tanelin vain nauramaan ja ottamaan tiukemmin kiinni.

“Eipä olis arvannu että oot näin tulinen. Kylässä puikkelehdit aina piiloon tai laskit katseesi, toki kieltäydyit kun yrittivät sinusta vaimoa minulle. Mutta et näin äkäisesti.” Hän tarkkaili minua pitkään. Taneli oli useasti yrittänyt saada minua itselleen, hän oli kysynyt tädiltäni, heille se passasi hyvin, he eivät tieneet millainen Taneli oli. Esitti hyvämaineista miestä, mutta olin nähnyt miten se naisia pyörittää. En halunnut vaimoksi Tanelille. 

“Oon minä vähän miehistynyt, kasvanut, en oo enää niin pojankoltiainen ku oon ollu. Vaimo olis tarpeellinen.” 

Taas se lähenteli.